Menetelmä

Laatijat: Uldis Abele (psykologi), Dace Medne (Liepajan yliopiston rehtori, psykologi, pedagogiikan tohtori), Jānis Erts (EMU:n johtaja).

EMU:n lähestymistapa perustuu ihmisen aivotoiminnan ja hermoston peräkkäisen kypsymisen säännönmukaisuuksien ymmärtämiseen, jota teoreettisesti tukevat neuroseurannallinen kehitysmalli ja nykyaikainen neurotiede (kirjoittajat: B. Perry, 2006, B. van der Kolk, 2014, S. Porges, 2011, P. Levine, 2012, A. Schore, 2003 jne.). Ihmiset sosiaalisina olentoina tuntevat olonsa turvalliseksi, kun he tuntevat kuuluvansa joukkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että tuntiessaan kuuluvansa luokkatovereihin ja opettajiin oppilas tuntee olonsa turvalliseksi, jolloin aivokuori on valmis toimimaan täysipainoisesti. Nämä periaatteet voidaan yleistää koskemaan jokaista oppilasta, opettajaa ja kouluympäristöä kokonaisuudessaan, ja ne tarjoavat perustan erilaisille pedagogisille lähestymistavoille, joilla edistetään tervettä kehitystä kouluissa, sekä laajentavat kunkin koulun mahdollisuuksia luoda oma ainutlaatuinen oppimisympäristökulttuurinsa.

Opetus ja oppiminen ovat pedagogisen työn eturintamassa koulutusstandardien ja -normien täyttämisessä. Tehokas opettaminen ja oppiminen on kuitenkin mahdollista vain, jos olosuhteet ovat kunnossa. ts. oppimisympäristö on suunniteltu aivotoiminnan mallien ymmärtämisen mukaisesti.

Yksi yleisimmistä ongelmien aiheuttajista on se, että aikuiset yrittävät selittää tai opettaa lapsille jotakin, ennen kuin he ovat ”rauhoittuneet”. Virittäytyminen perustuu kykyyn itsesäätelyyn. Itsesäätelyyn liittyy se, miten oppilaat oppivat järjestämään sisäisten ja ulkoisten aistiärsykkeiden havaitsemista, säätelemään aktiivisuustasojaan ja kiihtymystilaansa sekä sovittamaan emotionaaliset ja fyysiset reaktionsa aistimuksiin” (Hiebert et al., 2013, s. 38).

Kasvattajien on siis tarkoituksenmukaisesti edistettävä ja tuettava itsesäätelytaitoja luokkaympäristössä, jotta oppilaiden sosiaalinen toiminta ja sen seurauksena heidän oppimisensa luokkaympäristössä optimoituu” (Montroy et al., 2014, s. 307). Kun oppilaat pystyvät itsesäätelyyn, he pystyvät hallitsemaan toimintaansa, saavuttamaan korkeampia akateemisia saavutuksia ja rakentamaan terveitä ihmissuhteita (McClelland & Cameron, 2011; McClelland & Wanless, 2012; Sektnan, McClelland, Acock & Morrison, 2010).

Oppilaiden ja opettajien kognitiivinen/mielen (kognitio) toiminta liittyy heidän psykologiseen/emotionaaliseen tilaansa, joka voi muuttua päivän mittaan ja tilanteesta riippuen. Aina, kun joku on ”pois vireystilasta” (väsynyt, vihainen, katkera jne.), hänellä on vaikeuksia saada yhteyttä, ja näin ollen oppimisesta ja/tai opettamisesta tulee vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Jotta opiskelijat voisivat osallistua tehokkaasti oppimistoimintaan, he tarvitsevat siis tukea sopeutumiseen.

Esimerkkejä ”ratkaisutilanteista”. Opiskelija – ei tunne itseään hyväksytyksi eikä sovi joukkoon, kokee mobbingia, ei ole rento, on huolissaan tai järkyttynyt jostain asiasta, tuntee sisäistä myllerrystä jne. Opettaja – vihainen; tuntee luokan tai yksittäisten oppilaiden painostavan tai kostavan; kokee ristiriitaa kollegoiden tai perheen kanssa; tuntee itsensä väsyneeksi, ahdistuneeksi jne.

Esimerkkejä kiintymyssuhteen rakentamisen epäonnistumisesta. Jos yksilö on ”epävireessä”, hänen on vaikeampi muodostaa kiintymyssuhdetta toiseen ihmiseen, esim. lähestyä häntä, luottaa häneen, hyväksyä hänen sanottavansa. Sanoja ei useinkaan käytetä merkityksellisellä tavalla, vaan keinona merkitä statusta, vapauttaa epämukavuutta, ilmaista kuulumista tai irrottautumista jne. Ilman kiintymyssuhteen ylläpitämistä oppilas ei pysty ylläpitämään tarkkaavaisuuttaan eikä pysty seuraamaan sitä, mitä seuraa; opettaja puolestaan voi ilman kiintymyssuhteen ylläpitämistä menettää mahdollisuuden johtaa prosessia, päätyä eri sosiaaliseen rooliin kuin opettaja jne.

Jos oppilas ei saa ajoissa tarvitsemaansa tukea ”sopeutumiseen” eikä osaa tehdä sitä itse, ongelmat todennäköisesti pitkittyvät ja kehittyvät lumipallona.

Syitä siihen, miksi oppilas ei pysty sopeutumaan, sopeutumaan kouluympäristöön ja oppimaan, on monia. Ne voivat vaihdella yksittäisistä, tilannekohtaisista vaikeuksista monimutkaisiin ongelmiin, jotka liittyvät oppilaan varhaiskehitykseen, yksilöllisiin ominaisuuksiin (mukaan lukien vammaisuus), perhesuhteisiin jne.

Jos kouluympäristössä hyväksytään ja toteutetaan ongelmien varhainen tunnistaminen ja ratkaiseminen, rohkaisu avun hakemiseen, ongelmien esiin tuominen ja selkeät ratkaisuperiaatteet, voidaan odottaa tehokkaampaa lähestymistapaa monitasoiseen tukijärjestelmään (VISC) ja tukihenkilöstön resurssien tehokkaampaa käyttöä.

Jotta resursseja voitaisiin käyttää tehokkaasti, kohdennetusti ja kestävällä tavalla, kunnallisella tasolla tarjottavien koulutuksen tukitoimien (tukiohjelmat, tukihenkilöt jne.) olisi siis perustuttava aivolakeihin ja niiden mukaisesti luotava terveellinen oppimisympäristö kaikille.

Jotta saataisiin kattavia tietoja eri leikkauksista, on tärkeää seurata ”pinnallisten” staattisten indikaattorien (esim. oppilaiden määrä, opettajien määrä, valitusten määrä, diagnoosityypit, yleiset kyselyt, kuinka monta kurssia on ollut jne.) lisäksi myös yhteistyöhön perustuvia indikaattoreita (joiden avulla voidaan ymmärtää, ollaanko kiinnostuneita jokaisesta oppilaasta, yritetäänkö auttaa ja mikä tarkalleen ottaen ei toimi operatiivisella tasolla).

Jos kunnallisella ja koulutasolla ei ole tällaisia seurantatietoja, joiden avulla voidaan laatia tietoon perustuvia hypoteeseja siitä, mitä tehdään tai ei tehdä tukevan oppimisympäristön luomiseksi, tehokkaiden ratkaisujen suunnittelu vaikeutuu merkittävästi ja resurssien hallinta on tehotonta.

Oppimisympäristöjen ja oppimistulosten parantamiseksi EMU on seuranta- ja hallinnointiväline, jolla kerätään koulu- ja kuntatasolla tietoa siitä, miten koulut luovat tukevia oppimisympäristöjä – aivokuvioita koskevan ymmärryksen mukaisesti ja ottaen huomioon kunnan resurssit, valmiudet ja normit.

EMUn seurannan ja hallinnoinnin periaatteet:

Sidosryhmien osallistuminen:
Olemme kiinnostuneita tärkeimmistä ympäristöistä, joissa oppilas on läsnä (turvallisuuden tunne – tunne kuulumisesta luokkatovereihin ja opettajiin saa oppilaan tuntemaan olonsa turvalliseksi, jolloin aivokuori on valmis toimimaan täydellisesti):
Suhteet luokkatovereihin.
Yhteistyö opettajien kanssa (tai uskoo/kokee, että opettajat ovat kiinnostuneita ja yrittävät auttaa).
Kotona käytettävissä olevat resurssit (uskovatko/huoltajat, että vanhemmat/huoltajat ovat kiinnostuneita ja yrittävät auttaa).
Eräs lisäkysymysryhmä koskee oppilaan suhtautumista kouluun (ei tällä hetkellä käytössä, integroitu, kun koulut pyytävät lisätietoja).

Keskustelu:
Oppilaalta ja vanhemmalta kysytään, ovatko he sitä mieltä, että he tarvitsevat tukea tässä ja nyt (sekä SEM-taidoissa että konfliktitilanteissa).

Seuranta:
Tiedustellaanko oppilasta (kysytään myös vanhemmalta) joka lukukausi kyselylomakkeella.
Annetaanko tukea ja minkälaisen päätöksen koulun henkilökunta tekee – erillinen tukiopettaja ja erillinen tukihenkilö (yritettiinkö auttaa ja päätös – pystytäänkö auttamaan/ei pystytä auttamaan).
Palautteen saaminen oppilailta/vanhemmilta – tuettiinko/ei tuettu, millainen oli asenne ja auttoiko se heitä näkemään ja etenemään kohti ratkaisua.

Prosessin ja tiedonkeruun tämän muodon ja rakenteen avulla voidaan laatia tietoon perustuvia hypoteeseja siitä, sisällytetäänkö aivokuvioita oppimisympäristöön jatkuvasti ja ovatko ne rutiininomainen osa pedagogista työtä, ja tunnistaa tarkka syy niiden poisjättämiseen, minkä ansiosta voidaan resurssitehokkaasti määritellä tulevien toimien painopiste.

Prosessien hyödyllisemmän ja kestävämmän integroinnin ja kehittämisen luomiseksi EMU-lähestymistavassa on tarkoitus käydä koko kouluvuoden ajan keskusteluja, jotka on integroitu sisäisiin hallintoprosesseihin ja jotka kannustavat käsittelemään ja kehittämään (yksilöllisten toimintamuistutusten luominen oppilaan, vanhemman, huoltajan, tukihenkilöstön, koulun johdon ja opetushallinnon tasolla). Näin lukuvuoden lopussa tehtävä tietojen analysointi on mielekästä ja suunnattu tehokkaiden ratkaisujen löytämiseen. Näin voidaan laatia tarkoituksenmukaisempia kehittämissuunnitelmia toiminnallisella ja strategisella tasolla.